Kuinka kehittyä pelaajana.

Pokeri ei vaadi vain hieman onnea vaan myös taitoja. Taidot ovat tärkein osa pelaamistasi kehittymisesi kannalta, sillä ilman niiden oppimista ja lisäämistä et pysty pääsemään vastustajiasi edellesi ja pysymään heitä edellä.

Yksi tapa kehittyä pelaajana on lukea strategiakirjoja, joko normaalien kirjojen tai netistä ladattavien kirjojen muodossa. Siitä lähtien kun internet Texas Holdemin suosi alkoi kasvaa tuhannet ja taas tuhannet aihetta käsittelevät kirjat ovat siirtyneet markkinoilta pelaajien kirjahyllyihin. On kuitenkin valitettavaa, että osa näistä teoksista on uskomattoman heikkolaatuisia.

Mikäli etsit hyviä kirjoja, jotka auttavat sinua kehittymään pelaajana, pidä huoli siitä että ostat vain sellaisia teoksia, jotka ovat saaneet hyvät arvostelut tai jotka ovat ammattilaispelaajien käsialaa. Muista myös pitää mielessäsi se, että vaikka kirjat voivat varustaa sinut tiedolla, sinun on otettava nämä tiedot käyttöön tositilanteissa ja harjoiteltava strategioita uudelleen ja uudelleen tunnista toiseen.

Pokeri foorumiin liittyminen on myös hyvä tapa yrittää kehittää itseään pelaajana, sillä keskusteluissa pystyt pohtimaan käsiä ja teorioita toisten ihmisten kanssa, jotka jakavat kiinnostuksen kohteesi.

The Two Plus Two foorumia pidetään pokerinpelaajien eliittinettisivuna ja monet amatööripelaajat ovat onnistuneetkin voittamaan ammattilaispelaajat osallistumalla yhteisön keskusteluihin.

Jotta saisit foorumista mahdollisimman paljon irti, sinun täytyy lisätä käsi historioitasi ja osallistua keskusteluihin muiden pelaajien käsistä. Pidä kuitenkin varasi, sillä vaikka monet keskustelut ovat varmasti korvaamattoman hyödyllisiä, monet vastauksista ovat hävinneiden pelaajien egon pönkitysroskaa, joten muista aina terve epäilys.

Jos pelaat rahapelipokeria, ainoa tapa parantaa peliäsi on ”hikisessioihin” osallistuminen sellaisen pelaajan kanssa, jonka pokerimielipidettä arvostat.

Hikisessiossa kaksi tai useampi pelaaja katsoo yhden pelaajan peliä kirjoittaen muistiin pelinkulkua ja pelaajan pelitapaa. Tämä on paljon hyödyllisempi keino oppia parantamaan omaa peliään kuin se, että keskustelet pelistäsi foorumipalstoilla pelaajien kanssa, jotka eivät ole todellisuudessa nähneet peliäsi. Muistiin kirjaajat pystyvät tulkitsemaan peliäsi paremmin, sillä he näkevät ja tuntevat koko pelitilanteen ja pöytädynamiikan, joten tulet saamaan paljon yksilökohtaisempaa palautetta jokaisesta kädestäsi kuin mitäs saisit pelkkien käsihistorioiden lisäämisestä.

Jos pidät hikisession, muista ettet saa puhua käsistäsi ennen sessiota, sillä monilla sivuilla on sääntö; yksi ihminen per käsi. Kädestä puhuminen voisi vahingoittaa pelaamasi sivuston käyttäjäehtoja.

Varmista, että muistat nämä vinkit, kun pelaa pokeri online.


Seuraava / Edellinen :
Panostusten mitoitus

Aloittaessani pokerin peluu, pelasin vain fixed-limit Hold’emia pelejä joissa voit korottaa vain tietyn summan jokaisella kerralla. Vaikka pidinkin tästä pelimuodosta paljon ja pidän vieläkin, päätin kuitenkin vaihtaa no-limit Hold’em peleihin joissa voit panostaa mielesi mukaan niin paljon kun vain pelimerkkisi antavat myöden.

Vaikka sinulla pelaajana onkin vapaus panostaa millä summalla tahansa, on ollut mielenkiintoista huomata, että [...]


Related Searches : ...
Sisällys


Uusin Tiedotus :
  • Kuinka kehittyä pelaajana.

    Pokeri ei vaadi vain hieman onnea vaan myös taitoja. Taidot ovat tärkein osa pelaamistasi kehittymisesi kannalta, sillä ilman niiden oppimista ja lisäämistä et pysty pääsemään vastustajiasi edellesi ja pysymään heitä edellä.
    Yksi tapa kehittyä pelaajana on lukea strategiakirjoja, joko normaalien kirjojen tai netistä ladattavien kirjojen muodossa. Siitä lähtien kun internet Texas Holdemin suosi alkoi kasvaa tuhannet [...]

  • Panostusten mitoitus.

    Aloittaessani pokerin peluu, pelasin vain fixed-limit Hold’emia pelejä joissa voit korottaa vain tietyn summan jokaisella kerralla. Vaikka pidinkin tästä pelimuodosta paljon ja pidän vieläkin, päätin kuitenkin vaihtaa no-limit Hold’em peleihin joissa voit panostaa mielesi mukaan niin paljon kun vain pelimerkkisi antavat myöden.
    Vaikka sinulla pelaajana onkin vapaus panostaa millä summalla tahansa, on ollut mielenkiintoista huomata, että [...]

  • Huonoa tuuria.

    Silloin kun olet voitolla ja pelisi kulkee hyvin, pokeri saattaa vaikuttaa maailman helpoimmalta asialta. Totuus ei kuitenkaan ole ihan näin mustavalkoinen. Itse asiassa ajatuksesi pokerista saattavat kääntyä nopeasti päälaelleen kun voitot eivät tipukaan enää eteesi tuosta noin vain.
    Suurin ero pokerin voittamisen ja häviämisen välillä on se kuinka pelaat vaikeina aikoina. David ”Chip” Reeceltä, jota pidetään [...]

  • Suoria lennossa.

    Tämän päivän pokerivinkki koskee pokerin pelaamista pitkien lentojen aikana. Pitkät lennot voivat olla äärimmäisen tylsiä ja kyllästyt istuskelemaan penkissäsi ensimmäisen tunnin jälkeen. Ikkunasta uloskatsomisen viehätys hiipuu nopeasti ja yhdeksästä tapauksesta kymmenestä istut jonkun vieressä, joka tunkeutuu myös sinun henkilökohtaiseen istumatilaasi, joko henkisesti tai fyysisesti. Jos lennät vähänkään pidempiä matkoja voit ainakin odottaa elokuvan esittämistä, mutta [...]